sunnuntai 28. lokakuuta 2007

Millainen on rekrytoijan mielestä sopivan pituinen työsuhde?

Sopivan työsuhteen pituus on hankalasti määriteltävissä. Rekrytointitilanteessa usein tulee miettineeksi, mitä rekrytoija ajattelee kuusi vuotta kestäneestä työsuhteesta tai vaikka monesta puolen vuoden pestistä. Työsuhteiden pituuksia tulkitaan aivan samalla lailla kuin persoonallisuutta työhaastattelytilanteessa. Pitkä työsuhde osoittaa kykyä sitoutua työhön, mutta toisaalta taas pysähtyneisyyttä tai matalaa kunnianhimoa. Lyhyet työpestit esimerkiksi henkilöstövuokrauksen kautta tehdyt kausiluontoiset työt tulkitaan dynaamisuutena, tavoitteellisuutena ja kykynä uudistua, mutta toisaalta taas kohdentamattomana motivaationa tai kyvyttömyytenä sitoutua työhön.

Kuitenkin monipuoliset ja vaihtelevat työkokemukset antavat työnhakijasta rekrytointitilanteessa laajan kuvan. Ammattirekrytoijan, esimerkiksi henkilöstöpalveluyrityksen konsultin, arvioidessa työsuhteita, hän usein haluaa tietää syyt työsuhteiden loppumiselle. Älä kuitenkaan pelästy, sillä määräaikainen tai keikkaluontoinen pesti on hyväksyttävä syy työn loppumiselle siinä missä yrityksen konkurssikin.

Sopivan pituinen työsuhde on siis rekrytoijan näkemyksistä kiinni ja sinun tavastasi ilmoittaa työsuhteet ansioluettelossasi. Hyvin rakennettu ansioluettelo ja kohdennettu hakemus antavat rekrytoijalle kuvan työntekijästä, joka on todella hakemassa paikkaan, johon ollaan haastattelemassa. Ammattitaitoinen rekrytointikonsultti tietää asiakasyrityksen tavan määritellä työsuhteen pituus, joten työnhakijan tehtävä on vain listata ansionsa ylös. Rekrytointiprosessissa voit itse tarkkailla kohtaavatko omat käsityksesi työsuhteen pituudesta ja jaksotuksesta yrityksen käsitykset.

Lähde: www.taloussanomat.fi

lauantai 27. lokakuuta 2007

Avoimien työpaikkojen määrä nousussa

Työministeriön uusimman katsauksen mukaan työpaikkojen määrä on nousussa ja työttömyysaste edelleen laskussa. Syyskuussa työttömiä hakijoita oli 30 000 vähemmän kuin aikaisempina vuosina. Työttömyys on laskunut kaikissa ammattiryhmissä etenkin teollisuusalojen työssä, hallinto- ja toimistotyössä sekä palvelutyössä.

Työttömyyden laskuun voisi hakea johtopäätöksiä esimerkiksi henkilöstövuokrauksen lisääntymisestä. Etenkin edellellä mainituilla aloilla henkilöstöpalveluyritykset työllistävät paljon osaavia työntekijöitä.

Lähde: www.mol.fi

Tarkkuutta vuokratyössä

Vuokratyöntekijän tulee itse pitää huolta henkilöstöpalveluyritykselle ilmoittamistaan tunneista. Ylityöt sekä lisätyöt kannattaa merkata selkeästi itselle ylös, jotta niistä saa oikean määrän rahaa. Tuntilistojen säilyttäminen ja tarkistaminen kuuluu työntekijän velvollisuuksiin. Kuitenkin ylityöt tulee tarkistaa ensin vuokratyöfirman edustajalta, sillä kaikissa yrityksissä ylitöitä ei ole lupa tehdä.

Työsäädöksiä noudattamalla niin työntekijä kuin henkilöstövuokraus firmakin tunnit ja työmäärä pysyvät aisoissa ja kaikista tunneista saa varmasti oikean palkan. Vuokratyöntekijän tulee itse noudattaa sen alan vähimmäisehtoja, jolla hän työskentelee.

Lähde: PAM -lehti 16/2007

lauantai 20. lokakuuta 2007

Viisikymppisenä vuokratyöhön

Työttömänä iästä riippumatta ei kannatta jäädä lepäämään laakereilleen. Valmennuskurssit sekä omien taitojen ylläpito ja- kehitys näkyvät työtä hakiessa. Vielä viisikymppisenäkin on mahdollista saada työpaikka vaikkapa henkilöstöpalvelu -yrityksen kautta. Henkilöstövuokrausyritykset näyttävätkin vihreää valoa myös vanhemmille työnhakijoille., mahdollisuus työllistyä on hyvä, jos motivaatio ja usko itseen riittää.


Viisikymppisellä on takataskussaan valttikortti, joka laittaa työnantajan katsomaan hakijaa uusin silmin; viisikymppisellä on elämänkokemusta ja työkokemusta. Este tulee eteen rekrytointi tilanteessa, jossei usko itseensä. Suomessa ei varsinaisesti ole työvoimapulaa vaan osaajapula ja tässä asemassa yli 50-vuotiaat työnhakijat ovat ratkaisu ongelmaan. Rekrytointiyritykset valmentavat ja auttavat työnhaussa, mikäli cv:n ja hakemusten tekeminen tuntuu hankalalta.

Lähde: www.uratie.fi

torstai 18. lokakuuta 2007

Rekrytoinnissa painaa persoona

Kauppatieteiden maisterit sijoittuvat työmarkkinoille hyvin. Ekonomit pääsevät usein heti valmistuttuaan töihin ja etenevät työssään aina esimiestehtäviin saakka. Alan sukupuolijakauma menee kuitenkin kutakuinkin tasan. Rekrytointitilanteessa persoona kuitenkin astuu esiin. Ekonomiliiton mukaan esimiehet alalla arvostavat markkinoinnin sekä taloushallinnon asiantuntemusta, mutta myös tiimityöskentelytaidot ja esiintymisvalmiudet ovat tärkeitä. Lähde: ( Tekniikka & Talous)

Niin alalla kuin alalla rekrytointiprosessi alkaa ensivaikutelman luomisella ja persoonallisuuden tulkinnalla. Tämä vaihe taasen on usein se, jonka perusteella esimerkiksi henkilöstöpalveluyritykset etsivät listoillaan oleville työnhakijoille sopivia työtehtäviä. Kaikki eivät ole niin esiintymishaluisia tai luontevia yleisön edessä, kuin toiset. Tieto-taito sekä persoonallisuus luovat kombinaation, jolla jalka saadaan rekrytointitilanteessa työpaikan oven väliin.

keskiviikko 17. lokakuuta 2007

Joustava työaika? - Henkilöstövuokraus ratkaisuna 2000-luvulla?

Jouko Nätti (Tampereen yliopisto, sosiaalipolitiikan professori) on tutkinut Suomen työelämän muutoksia vuosien saatossa. Hän puhuu artikkelissaan työn joustavuuden lisääntymisestä. Jouston luonne riippuu työntekijän omasta elämäntilanteesta ja työmäärän sovittamisesta tarjottuun työaikaan. Liika työ kulkeutuu kotiin ja työaika venyy.

1990-luvulla työajoista päättivät työnantajat ja työajat olivatkin lamakauden kilpailuvaltti. Vastavuoroinen suunnittelu ehkäisee työtaakan lisääntymistä ja työaikojen pitävyyttä. 2000-luvulle tultaessa määräaikaiset työsopimukset, vuorotyö sekä keikkaluontoinen työ esimerkiksi henkilöstövuokrausyrityksen kautta ovat lisääntyneet lähes 10 %:lla. Yhä useampi hakeutuu valinnan vapauden ja työaikojen joustavuuden toivossa henkilöstöpalveluyritysten listoille.

Lue artikkeli kokonaisuudessaan täältä.



Selvin muutos on työtahdin kokemisessa: kiireen kokemukset ovat yleistyneet. Joustavan ajankäytön kannalta myönteinen muutos on se, että palkansaajien mahdollisuudet vaikuttaa työnsä alkamis- ja päättymisaikoihin ovat kasvaneet. Vaikka työajat ovat monimuotoistuneet, niin erot naisten ja miesten työajoissa ovat säilyneet miesten eduksi. Päivätyö korostuu miehillä, vuorotyö naisilla. Naiset kokevat enemmän kiirettä, miehillä on puolestaan enemmän vaikutusmahdollisuuksia työaikoihinsa.

Eurooppalaisessa vertailussa Suomessa tehdään vähän niin lyhyitä kuin pitkiäkin työaikoja. Sen sijaan päivätyöstä poikkeavat työaikamuodot ovat Suomessa yleisiä. Palkansaajilla on Suomessa enemmän vaikutusmahdollisuuksia työaikoihinsa, mutta myös työtahti koetaan Suomessa kiireisemmäksi kuin EU-maissa keskimäärin.

Suomalaista työaikamallia luonnehtivat siten yllättävät yhdistelmät: yhtäältä yhdenmukaisuus työajan pituudessa, mutta eriytyneet työaikamuodot, toisaalta vaikutusmahdollisuudet työaikaan, mutta kova työtahti. Tätä jälkimmäistä yhdistelmää voidaan luonnehtia vastuulliseksi autonomiaksi.

It-alan tulevaisuus ja rekrytointinäkymät

ICT-ala koostuu usiesta eri toimialoista ja sen työttömyysasteen määrittäminen on siksi hankalaa. Alan ammattilaisia löytyy Suomesta noin 80 000, kuitenkin markkinatilanne vaikuttaa työllisyyten voimakkaasti lyhyellä aikavälillä. Asiakkaiden tarpeet, mielipiteet sekä uuden teknologian kehitys luovat omat paineensa alalle. Kuitenkin kyseessä on tulevaisuuden ala, joka jatkaa kasvuaan vuosien saatossa ja osaajista tulee tällöin huutava pula.

Uutta työvoimaa alalle tullaan rekrytoimaan asiakaspalvelu- ja asiakasyhteystehtäviin, projektien hallintaan, teknisiin tehtäviin, suunnitteluun ja myyntiin. Tulevaisuudessa IT-ala tulee kasvamaan positiiviseen suuntaan. Yritykset tarvitsevat uutta työvoimaa ja rekrytointi tulee suorittaa nopeasti, sillä osaajat viedään käsistä. Helsinki ja pääkaupunkiseutu ovat henkilöstöpalveluyritysten erikoisosaamisen alaisina alalla. Digitaalinen viestintä ja informaatioteknologia kehittyvät, jolloin alalle tarvitaan jälleen uusia osaajia.

sunnuntai 14. lokakuuta 2007

Hallitus haluaa rekrytoidessa mietittävän määräaikaisuuden perusteita

Hallituksen uusimman lakiesityksen mukaan työnantajien tulisi miettiä tarkemmin ja antaa perusteet sille, miksi työntekijä pidetään määräaikaisella työsopimuksella. Lakiesityksessä vaaditaan kirjallinen perustelu määräaikaisuudelle. Uusi työsopimuslaki velvoittaa työnantajaa perustelemaan työntekijän määräaikaisen työsopimuksen tekemiselle. Syyt määräaikaisuudelle voivat olla lakiesityksen mukaan mm. selkeästi osoitettavissa oleva sesonki- tai urakkaluontoinen työ, keikkatyö sekä erilaiset sijaisuudet.

Henkilöstöpalveluyritysten kautta rekrytoitavat työntekijät kuuluvat kuitenkin perustellun määräaikaisuuden piiriin. Tietenkin tavoitteena on saada työntekijälle vakituinen työpaikka firmasta, jonne hänet vuokrataan.Rekrytointiyritysten listoilla työskentelevät työntekijät ovat usein noin 4-6 kk henkilöstöpalveluyrityksen listoille, kunnes työnantaja päättää vakinaistaa heidät. Lakiesityksen puitteissa voisi sanoa, että henkilöstövuokraus on turvallinen tapa työllistyä ilman epämääräisiä määräaikaisuuksia.

Lisää aiheesta täällä.

Rekrytointia avoimien ovien kautta


Monet yritykset osallistuvat tänä päivänä erilaisiin "työtoreihin" ja "avoimien ovien -päiviin". Näissä tilaisuuksissa yritykset rekrytoivat lisää työvoimaa ja esittelevät toimintaansa. Helsingissä työtoreja ja rekrytointitilaisuuksia järjestetään syksyisin ja keväisin. Usein työtoreilla on mukana myös henkilöstöpalveluyrityksiä ja paikan päällä voi kirjottautua henkilöstövuokraukseen erikoistuneen yrityksen listoille. Näissä tapahtumissa on nykypäivinä näkynyt paljon teollisuuden ja rakennusalan työnantajia. Työsopimus tai alkuhaastattelu tehdään usein heti paikan päällä.

keskiviikko 10. lokakuuta 2007

Pk-teollisuus tarvitsee osaajia

Kustannusten nousun kiihtyminen ja pk-teollisuuden kasvu avaa tulevaisuudessa henkilöstövuokraukselle monia mahdollisuuksia. Työpaikkoja alalta löytyy varmasti. Kolme neljästä yrityksestä tarvitsee lisää henkilöstöä lähimmän vuoden kuluessa. Työvoimapula onkin osottautunut monen yrityksen kehityksen esteeksi.

Toimialalle onkin syntynyt paniikkia palkanmaksukyvystä, joka riippuu tuottavuuskehityksestä. Monet henkilöstöpalveluyritykset rekrytoivatkin työvoimaa teollisuuden ja rakentamisen alalle.

Lähde: Mtv3.fi uutiset