Työn perässä muuttamista pitäisi tukea entistä enemmän. Jokaisen EU:n valtion pitäisi huolehtia, ettei työntekijä putoa tyhjän päälle työelämän murroksessa. Edulliset vuokra-asunnot ja silta työpaikkojen välille tulisi rakentaa niin kattavaksi, että toimeentulo olisi turvattu, vaikka työn perässä lähtisikin toiselle puolelle maata.
(lähde: PAM-lehti, 21.12.2007, s. 9)
Usein käy niin, että rekrytointimahdollisuudet pienenevät juuri paikkakunnan rajaaman työpaikkatarjonnan vuoksi. Avoimia työpaikkoja löytyy ympäri maata, mutta niihin ei uskalleta hakea, sillä muuttaminen työn perässä aiheuttaa muutoksen koko elämään. Nuoret työelämään astuneet ihmiset uskaltavat lähteä työn perässä vaikka ulkomaille. Myös vanhemman työvoiman liikkuvuutta tulisi tukea.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste avoimet työpaikat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste avoimet työpaikat. Näytä kaikki tekstit
perjantai 28. joulukuuta 2007
keskiviikko 19. joulukuuta 2007
Suomen talous kasvussa, työpaikkoja riittää tekijöille
Syksyllä tehdyn talouden suhdannekatsauksen mukaan työllisyyden määrän arvioidaan kasvavan vielä tänä vuonna 50 000 hengellä. Tämän vuoden lopulla työllisyysaste on noussut 70 prosenttiin ja avoimien työpaikkojen määrä kasvaa. Ongelmaksi muodostuu kuitenkin työvoimapula ja ammattitaitoisia ihmisiä havitellaan töihin jopa koulun penkiltä. Moniammatillisuus on valttia ja ajoissa liikenteessä oleva vastavalmistuva opiskelija onkin laittanut jalkansa jo oven väliin työelämää varten. Ilmottautumalla esimerkiksi henkilöstöpalveluyrityksen listoille, opiskelija voi saada pysyvän työpaikan heti valmistuttuaan. Työvoimapula suosiikin nyt työelämään siirtyviä nuoria, joiden ura on vasta alussa.
Viennin taso pysyy korkeana ja kasvun arvioidaan säilyvän samoissa mitoissa vielä ensi vuoden alunkin. Kotimarkkinat vetävät hyvin ja esimerkiksi rakennusalalla on vilkasta, vaikkakin asuinrakentaminen hiipuukin. Palkansaajien taloustilanne on hyvä ja kotitalouksien varallisuus pysyy vakanaa. Leipää siis riittää pöytään edelleen, Valtiovarainministeriön katsaus lupaa. Ansiotaso kohoaa yli 5 % ja palkat nousevat edelleen runsaan puolen prosenttiyksikön vauhtia.Lue lisää tästä.

Tunnisteet:
avoimet työpaikat,
henkilöstöpalvelut,
rakennusala,
t,
työ,
työelämä
perjantai 30. marraskuuta 2007
It-osaajista pulaa yrityksissä
It-alan osaajia kaivataan rekrytointimarkkinoille enemmän kuin uskoisikaan. Tilastokeskuksen tekemän raportin mukaan joka kymmenes yritys ilmoitti rekrytoineena tai yrittäneensä metsästää pätevää it-alan taitajaa. Tietotekniikka-alalle tarvitaan moniosaajia, joilla tietotaito on takataskussa ja monipuolinen työkokemus takanaan.
Viime kevään kyselyssä ilmeni, että vain viidenneksellä oli henkilökunnassaan tietotekniikan ammattilaisia. Suomalaiset yritykset käyttävät internetiä ja sähköisiä tiedonsiirtojärjestelmiä, joiden toiminnan takaamiseksi it-alan guruja kaivataan kipeästi. Netissä asiointi on yleistynyt hurjaa vauhtia ja osaajille riittää pähkinöitä purtavaksi. Internetmyynnin arvo vuonna 2006 hipoi 14 miljardin euron luokkaa. Business to business -kauppa on nostanut lukemia mittavasti. Alan avoimia työpaikkoja löytyy mm. henkilöstöpalveluyritysten kautta.

Lähde: Tietoviikko
Tunnisteet:
avoimet työpaikat,
henkilöstöpalvelut,
it-ala,
työ
perjantai 16. marraskuuta 2007
Vuokratyön valvonta lisää turvallisuutta
Yhteisillä pelisäännöillä henkilöstövuokrauksen kautta työllistyvät työntekijät astuvat samaan asemaan normaalin työntekijän kanssa. Säädökset tuovat turvallisutta ja sitä kautta lisäävät henkilöstöpalvelujen luotettavutta. Pelisääntöjen tuloksia odotellaan marraskuun loppupuolella. Eduskunnan laimuutosten mukaan vuokratyöntekijä voi tehdä entistä turvallisemmin mielin töitä.
Muutosehdotukset koskevat työsopimus- sekä työsuojelu- ja työpaikkojen työsuojeluyhteistoimintaa säätelevää lakia. Uudet lakimuutokset pyritään saamaan voimaan vuoden 2008 alusta. Määräaikaista työtä påyritään säännöstelemään ja työnantajalla on velvollisuus perustella miksi esimerkiksi vuokratyöntekijää ei vakinaisteta pitkän määräaikaisuuden jälkeen.
Lähde: PAM-lehti 18/2007
Muutosehdotukset koskevat työsopimus- sekä työsuojelu- ja työpaikkojen työsuojeluyhteistoimintaa säätelevää lakia. Uudet lakimuutokset pyritään saamaan voimaan vuoden 2008 alusta. Määräaikaista työtä påyritään säännöstelemään ja työnantajalla on velvollisuus perustella miksi esimerkiksi vuokratyöntekijää ei vakinaisteta pitkän määräaikaisuuden jälkeen.
Lähde: PAM-lehti 18/2007
Tunnisteet:
avoimet työpaikat,
henkilöstöpalvelut,
henkilöstövuokraus,
työntekijä,
vuokratyö
torstai 1. marraskuuta 2007
Henkilöstövuokrauksen näkökulmia
Vuokratyövoiman käytön yleistyessä aihetta on tutkittu paljon, myös varjopuolelta. Kuitenkin yhä yleistynyt henkilöstövuokraus ei enää pelota yrityksiä eikä työntekijöitä. Monelle vuokratyöpaikka on ponnahduslauta vakituiseen työhön. Opiskelijat, pitkään työelämästä poissaolleet tai vaikkapa kokonaan työnkuvaa vaihtavat ihmiset näkevät henkilöstöpalveluyrityksen kautta työllistymisen hyvänä keinona kokeilla siipiään työmarkkinoilla.
Henkilöstövuokrauksen kautta työskentelevät työntekijät ovat usein motivoituneempia kuin yrityksen omat työntekijät. Motivaatiota nostaa toive vakituisesta työpaikasta, sekä mahdollisuus päästä työelämään kiinni tai eteenpäin uralla. Työnhakuprosessi on helpompi ja mutkattomampi henkilöstöpalveluyrityksen kautta töitä haettaessa. Turvallisuuden tunne työnhaussa koetaan rekrytointiyritysten valtiksi. Henkilöstövuokrausyritykset auttavat ja neuvota työnhaussa sekä sparraavat edessä siintävää rekrytointitilannetta työpaikkana toimivan yrityksen kanssa.
Lisää Työministeriön tutkimuksesta täällä.
Henkilöstövuokrauksen kautta työskentelevät työntekijät ovat usein motivoituneempia kuin yrityksen omat työntekijät. Motivaatiota nostaa toive vakituisesta työpaikasta, sekä mahdollisuus päästä työelämään kiinni tai eteenpäin uralla. Työnhakuprosessi on helpompi ja mutkattomampi henkilöstöpalveluyrityksen kautta töitä haettaessa. Turvallisuuden tunne työnhaussa koetaan rekrytointiyritysten valtiksi. Henkilöstövuokrausyritykset auttavat ja neuvota työnhaussa sekä sparraavat edessä siintävää rekrytointitilannetta työpaikkana toimivan yrityksen kanssa.
Lisää Työministeriön tutkimuksesta täällä.
Tunnisteet:
avoimet työpaikat,
henkilöstöpalvelut,
henkilöstövuokraus,
rekrytointi,
työpaikka,
vuokratyö
Teollisuus avaa hyvät rekrytointimarkkinat
Suomen teollisuudella pyyhkii hyvin. Tänä vuonna tulokset osoittavat teknologian olevan huomassa nousussa. Nokia porskuttaa vinhaa vauhtia eteenpäin markkinoilla ja metalli- ja konepajateollisuus poikii tilauksia enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Työvoimapula varjostaa kuitenkin markkinoita. Osaavaa työvoimaa rekrytoidaan minkä ehditään, mutta tekijöitä kaivataan silti lisää. Teollisuus- ja sen kyljessä it-ala ovat työpaikkojen mekka, mutta mistä tekijät?
Teollisuusalan, etenkin teknologiayritysten työntekijämäärä on kasvanut kuitenkin kaikissa suurimmissa yrityksissä. Osaltaan tätä lienee lisännyt myös vuokratyövoiman käyttö Henkilöstöpalveluyritykset vuokraavat myös metalli- ja teollisuusalalle työntekijöitä. Etenkin ulkomaalaissyntyisiä työntekijöitä on alalla paljon, metalli- ja konealan yritykset työllistävät Suomessa yli 5000 ihmistä enemmän kuin aiempina vuosina.
Lähde: Tekniikka&Talous
Teollisuusalan, etenkin teknologiayritysten työntekijämäärä on kasvanut kuitenkin kaikissa suurimmissa yrityksissä. Osaltaan tätä lienee lisännyt myös vuokratyövoiman käyttö Henkilöstöpalveluyritykset vuokraavat myös metalli- ja teollisuusalalle työntekijöitä. Etenkin ulkomaalaissyntyisiä työntekijöitä on alalla paljon, metalli- ja konealan yritykset työllistävät Suomessa yli 5000 ihmistä enemmän kuin aiempina vuosina.
Lähde: Tekniikka&Talous
Tunnisteet:
avoimet työpaikat,
henkilöstöpalvelut,
it-ala,
rekrytointi,
teollisuusala,
työntekijä,
työvoima
lauantai 27. lokakuuta 2007
Avoimien työpaikkojen määrä nousussa
Työministeriön uusimman katsauksen mukaan työpaikkojen määrä on nousussa ja työttömyysaste edelleen laskussa. Syyskuussa työttömiä hakijoita oli 30 000 vähemmän kuin aikaisempina vuosina. Työttömyys on laskunut kaikissa ammattiryhmissä etenkin teollisuusalojen työssä, hallinto- ja toimistotyössä sekä palvelutyössä.
Työttömyyden laskuun voisi hakea johtopäätöksiä esimerkiksi henkilöstövuokrauksen lisääntymisestä. Etenkin edellellä mainituilla aloilla henkilöstöpalveluyritykset työllistävät paljon osaavia työntekijöitä.
Lähde: www.mol.fi
Työttömyyden laskuun voisi hakea johtopäätöksiä esimerkiksi henkilöstövuokrauksen lisääntymisestä. Etenkin edellellä mainituilla aloilla henkilöstöpalveluyritykset työllistävät paljon osaavia työntekijöitä.
Lähde: www.mol.fi
Tunnisteet:
avoimet työpaikat,
henkilöstöpalvelut,
henkilöstövuokraus,
teollisuus,
työ
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)